Anjalan VPK:n nuoret uusivat Suomen Mestaruuden

Anjalan VPK:n palokuntanuoret uusivat Suomen mestaruuden palokuntanuorten Veikonmalja – kilpailussa. Kilpailut pidettiin Kauniaisissa viime lauantaina. Anjalan voittaneessa joukkueessa kilpailivat johtajana Iiris Falck, jäseninä, konemiehenä Pinja Luukko, ykkösenä Miska Itälä, kakkosena Mila Itälä, kolmosena Eeli Ursin ja nelosena Topias Kuoppamäki sekä huoltajina Jenna Tiukkanen ja Jouni Ursin.  Anjalan VPK:n nuoret uusivat edellisen vuoden voiton, hyvää menestystä täydensi ykkösjoukkue, joka sijoittui neljänneksi (J. Oona Hannula, K. Antti Arola, 1. Jesse Smolander, 2. Veeti Ursin, 3. Jere Leinonen ja 4. Eemil Kuoppamäki).

Kilpailulle luodaan järjestäjien toimesta tilanne, jota suorittajat eivät tiedä etukäteen. Tämän vuoden kilpailun pohjana oli joukko erilaisia tehtäviä ensiavusta, perusselvityksestä, alkusammutuksesta ja yhteistoiminnasta. Tälle vuodelle oli muutettu sääntöjä siten, että palokunnat saavat nimetä kaksi joukkuetta kilpailuun. Anjala käytti tätä oikeutta ja nimesi toisen joukkueen hakemaan kokemusta, mutta kakkosjoukkue voittikin koko kisan.

Nopeimman ajan teki Anjalan VPK:n 2. joukkue 3:51,76, toiseksi suoriutui Pojo FBK 1 ajalla 4:17,76 ja kolmanneksi Iitin VPK ajalla 4:48,99 sekä neljänneksi Anjalan VPK:n 1. joukkue 5:25,33. Liikkalan VPK sijoittui 9. ajalla 6:19,30. Parhaaksi joukkueenjohtajaksi tuomaristo valitsi Maija Pitkäsen Iitin VPK:sta.  Kilpailujärjestämisestä vastasivat FSB – Finlands svenska brand- och räddningsförbund ja Suomen Pelastusalankeskusjärjestö ry – SPEK.
(www.anjalanvpk.fi / Mauno Leinonen)

Posted under: Tiedotteet, Vapaa-aika

Tagged as: ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

code